Medaljonki kirjoneulesukat

Medaljonki kirjoneulesukat 2

Medaljonki kirjoneulesukat oli ensimmäiset sukat jotka neuloin sairaslomalla. Oli pikkasen haastavaa, kun asento oli niin huono, mutta sainpahan ajan kulumaan. Työn jälki on aika kamalaa, mutta toivottavasti ihan kaikkia mokia ei kuvasta huomaa.

Langat olin ostanut jo valmiiksi ja ihan tarkoituksella säästin niitä leikkauksen jälkeen. Oli sitten jotain mukavaakin odotettavaa:)

Lanka on aivan ihanaa Arwettaa. Ostin useamman värin ja niistä ensimmäisinä pääsi vihreät puikoille.

Puikot 2,5 kirjoneuleessa. Varren suu, kantapää ja terä neulottu puikoilla 2,25. Tässä vaiheessa en vielä hoksannut tuota nurinpäin neulomista ja kirjoneuleesta tuli vielä liian tiukkaa verrattuna sileään neuleeseen.

Langan menekki 64g ja sukat ovat kokoa 38. Ja kyllä, punnitsin toisenkin kerran kun en meinannut uskoa, että noin vähän meni lankaa:)

Näin tein Medaljonki kirjoneulesukat

Luo vaaleanvihreällä 66s 2,25 puikoille ja neulo oikeaa 8krs, 1krs nurjaa ja 8krs oikeaa. Taita reuna kaksinkerroin ja poimi aloitusreunasta lanka samasta kohtaa puikolla olevan silmukan kanssa ja neulo ne yhteen. Toista tämä 66 kertaa eli jokaisen puikolla olevan silmukan kanssa neulot reunasilmukan kanssa yhteen. Työssä on siis edelleen 66s. Tarkista, että poimit reunasilmukan samasta kohtaa puikolla olevan silmukan kanssa, muuten neulos lähtee kiertämään.

Voit myös tehdä tavallista resoria 9krs *1o takareunasta, 1n*.

Neulo taitteen/resorin jälkeen vielä vaaleanvihreällä 1krs oikeaa ja lisää samalla työhän tasaisin välein 4s. Työssä on nyt 70s.

Varren kuvio

Neulo ensin 1krs tummanvihreällä ja aloita varren kuvio. Tummanvihreä on pohjavärinä sukan terään asti, kaaviossa pohja on valkoinen. Terä neulotaan vaaleanvihreällä.

Neulo varren kuvion jälkeen sukan takaosassa puikoilla 1 ja 4 resoria 8 krs tai haluamasi pituus.

  • puikko 1  2o, 1n, 3o, 1n, 3o, 1n, 3o, 1n, 3o = 18s
  • puikko 2  ensimmäinen s nurin koko ajan terän kuvioon asti
  • puikko 3  viimeinen s nurin koko ajan terän kuvioon asti
  • puikko 4  3o, 1n, 3o, 1n, 3o, 1n, 3o, 1n, 1o = 17s
Kantapää

Jatka resoria ja tee kantalappu puikoilla 1 ja 4, (yht 35s) 36 krs ja jätä puikot 2 ja 3 lepäämään.

Kantapohjassa silmukkajako 12+11(3o, 1n, 3o, 1n, 3o)+12. Jatka resoria jalkapohjassa 1. ja 4. puikoilla ja poimi kantalapun reunasta 18s + 1s puikkojen välistä.

Medaljonki kirjoneulesukat sivukuva

Tee kiilakavennuksia kunnes työssä on taas 70s. Omissa sukissani kiilakavennukset on jalkapohjassa eli olen kaventanut kantalapun molemmin puolin niin, että keskellä säilyy koko ajan nuo 11s.

Itse kavensin joka 3.krs koska lanka on ohutta, mutta voit kaventaa omalla tavallasikin. Huomioithan kuitenkin, että terän kuviossa on 70s.

Terän kuvion korkeus on 3,5 cm joten sovita kuvio paikoilleen päkiän kohdalle oman jalkasi mukaan. Omat sukkani ovat kokoa 38 ja olen aloittanut kuvion kun terän pituus on kantapää mukaan lukien 16cm.

Terä

Terässä on leveä nauhakavennus. Neulo kuvion jälkeen 2 krs sileää ja aloita kavennukset.

Kavenna ensin joka 2. krs 6 kertaa ja sen jälkeen joka kerros kunnes jäljellä on 6s. Vedä lanka silmukoiden läpi ja katkaise lanka.

Viimeistele kostean pyyhkeen välissä yön yli.

Kaaviot

Kaaviota luetaan oikealta vasemmalle ja alhaalta ylös.

Puikkojako

  • puikko 1 silmukat 1-18
  • puikko 2 silmukat 19-35
  • puikko 3 silmukat 36-53
  • puikko 4 silmukat 54-70 

Varren ja terän kuviot ovat vaaleanvihreällä, pohjaväri on omissa sukissani tummanvihreä.

 

Medaljonki kirjoneulesukat kaavio

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *