Kinos pitsisukat Rotvallista

 

KinosKinos pitsisukat Rotvallista valmistuivat eilen illalla, niiden tekemiseen ei paljon aikaa kulunut. Varren mallikerta on helppo eikä terässä ole mitään kuviota.

Sen sijaan paneuduin kunnolla kantapään leveyteen ja voin sanoa, että nyt istuu hyvin. Olen jo pitkin syksyä tehnyt normaalia leveämpää kantalappua ja nyt sukka näyttää jalassa tosi hyvälle. Kantalappu on tarpeeksi leveä jolloin kantapää ei jää jalassa ihan  perälle vaan on koko kantapään alla.

Lankana on Rotvalli. Puikot oli 3,0 varren pitsissä ja ristiin vahvistetussa kantalapussa, teräosaan vaihdoin puikot 2,75. Terä on ihan pelkkää sileää neuleetta.

Langan menekki oli 81g.

Mallikerta on helppo eikä saumaa jää oikeastaan ollenkaan. Ei kierrettyjä eikä nurjia silmukoita. Tosin varren suuhun tein 2 kerrosta nurjaa, mutta siihen voit halutessasi vaihtaa tavallisen resorin.

Näin tein Kinos pitsisukat Rotvallista

Luo 60s. Varren suussa neulo 1krs nurin, 1krs oikein ja 1krs nurin. Tee vielä 2krs oikeaa ja aloita pitsi kaavion mukaan.

Kun varsi on tarpeeksi pitkä aloita kantalappu. Omissa sukissani olen tehnyt 8 kertaa nuo 8krs.

Kantapää

Tässä kohdassa todella suosittelen, että edes kokeilet tehdä leveämmän kantalapun. Toki voit jakaa silmukat vain puoliksi eli 30 ja 30, mutta paremmin istuvan kantapään saat hiukan isommalla silmukkamäärällä.

Eli kantalappuun laitoin 32s ja jalkapöydälle jätin 28s. Kantapäässä on neulottu ristiinvahvistettua neulosta.

Neulo kantalappua 15krs, korkeus tulee ihan normaali teet sitten millä silmukkamäärällä hyvänsä. Tuo kantalapun leveys ei haittaa eikä muuta kuviota esimerkiksi kirjoneuleessakaan, koska tuo kerrosluku ei muutu. Kantalapun reunasta poimitaan sama silmukkamäärä oli lappu sitten leveämpi tai ei, koska kantalapun korkeus ei muutu.

Kantapohjassa silmukkajako on 10+12+10. Kokeilin ensin jaolla 9+14+9, mutta keskelle tuli liikaa leveyttä ja reunoihin jäi ihan liian vähän. Ja jos olisin tehnyt tuolla 30s niin olisin jakanut silmukat 9+12+9.

Mutta tee ihan niin kuin olet tottunut tekemään tai kokeile tätä leveämpää edes kerran.

Poimi kantalapun reunasta 15s + 1s 1. ja 2. puikkojen sekä 3. ja 4. puikkojen välistä.

Terästä tein kapeamman kuin varsi, koska sileä neule on aina leveämpää kuin pitsi- tai kirjoneule.

Tee kiilakavennuksia joka toinen kerros kunnes 1. ja 4. puikoilla on yhteensä 28s. Työssä on siis 56s.

Terä

Kun pikkuvarvas on peittynyt aloita kärjen kavennukset.

Neulo 1. ja 3. puikoilla kunnes jäljellä on 3s. Neulo 2o yhteen ja neulo 1s.

Neulo 2. ja 4. puikoilla ensin 1s ja tee ssk.

Tee kavennukset joka toinen kerros kunnes jäljellä on 9s / puikko. Tee tämän jälkeen kavennukset joka kerros.

Vedä lanka viimeisten 8s ( tai 4s ) läpi ja päättele langat.

Viimeistele sukat kostean pyyhkeen välissä yön yli.

Kaaviot

Kaaviota luetaan oikealta vasemmalle ja alhaalta ylöspäin.

Aloita silmukasta nro 1, näkyy kaavion keskellä. Kantalapun kohdan olen merkinnyt kaavion yläreunaan.

Kaavioon on piirretty 2 mallikertaa päällekäin jotta sinun on helpompi hahmottaa kuinka kuvio etenee.

Jatka kerroksen 16 jälkeen uudelleen kerrokselta 1. Toista kaaviota kunnes varsi on sopivan pitkä.

Huomoithan, että mallissa ei ole välikerroksia!

Kinos pitsisukat kaavio

 

 

Kinos kaavion merkit

7 comments on “Kinos pitsisukat Rotvallista

    1. Pirjo Post author

      Hei Tessa

      SSk eli kavennus vasemmalle menee näin. Nosta 2s yksitellen vasemmalta puikolta oikealle puikolle kuin neuloisit ne. Siirrä nostetut silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunasta yhteen.

      Pirjo

  1. Minna

    Hei!

    Ei tule minun sukista lainkaan tuon näköiset kuin kuvassa. Onkohan pitsineulekaaviossa joku vika? Tuossa missä langankiertojen välissä oikeat silmukat lisääntyvät 2-4-6-8 niin valokuvassa näyttäisi olevan reikiä (langankiertoja?). Kaaviossa on kuitenkin vain oikeita silmukoita. Apua!

    Reply
    1. Pirjo Post author

      Hei Minna

      Oli niin kauan kun viimeksi olen tuota tehnyt, että piti ihan ottaa puikot ja lankaa ja neuloa vähän matkaa kuviota. En siitä mitään virhettä löytänyt joten oisiko sinulla tiukempi käsiala. Langankierrot ovat ainoastaan noiden ympyröiden kohdalla, tuossa kohtaa minkä mainitset ei ole kuin ne oikeat silmukat. Oma käsialani on sellaista keskitasoa, neulos joustaa hyvin. Nuo mainitsemasi reijät tulevat näkyviin vasta kun vedän sukat jatkaan. Langankierto antaa niissä kohtaa vähän periksi ja venyttää siinä vieressä olevaa oikeaa silmukkaa sen verran, että se näyttää reijältä. Ja huomioithan ettei mallissa ole niitä välikerroksia lainkaa.
      Kokeilepa neuloa hiukan löysempää tai vaihtaa 0,25 kokoa suurempiin puikkoihin jos vielä mietityttää. Uskoisin kuitenkin lopputuloksen olevan sinullakin kuvan kaltainen.

      Hyvä siitä tulee, tsemmpiä karanteeniin!

      Pirjo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *