Vinkkejä ja tunnustuksia

Kokosin taas pieniä vinkkejä ja tunnustuksia ja joku uusikin sinne taisi livahtaa. Nämä ovat sellaisia aina käytettävissä olevia juttuja joita voit kokeilla. Mukana yksi tunnustus, mutta vain sinulle, ethän kerro kenellekään…

Silmukoiden luominen

Kun aloitat silmukoiden luomisen pitäisi osata noin suurinpiirtein tietää paljonko sitä häntälankaa tulisi jättää jotta saa kaikki silmukat luotua, mutta ei jäisi turhan paljon sitä hukkalankaa.

Itse kierrän vasemman kämmenen ympäri aina tietyn verran lankaa jolloin saan oikean mittaisen häntälangan.

Esimerkiksi jos luon paksummalla langalla 48s niin kierrän langan neljä ja puoli kertaa kämmenen ympäri ja luon silmukat. Häntälangasta tulee just sopivan pituinen.

Langan  kiertojen määrä vaihtelee langan paksuuden ja puikkojen koon mukaan. Paksummilla puikoilla menee tietysti enemmän lankaa koska niiden ympärysmitta on isompi.

Myös se luotko silmukat yhdellä vai kahdella puikolla vaikuttaa montako kertaa kierrät langan. Silmukoiden kireys ja myös, tottakai, oman kämmenen leveys vaikuttavat siihen. Joten kokeilemalla ja testaamalla saat aikaa myöten sopivan mittaisen aloituslangan.

Itse luon nykyään kaikki silmukat yhdellä puikolla koska neulon ainoastaan pyöröpuikoilla. Koskaan ei ole resori kiristänyt, täytyy vain siinä aloituksessa huomioida ettei kiristä niitä silmukoita liian kireäksi. Luo vain hiukan löysempiä silmukoita mitä tekisit neuloessasi. Tai luo silmukat hiukan paksummalla puikolla ja neulot sitten ohuemmalla.

SSK eli vasemalle kallistuva kavennus

Toinen pikkuinen vinkki jota olen käyttänyt aina. Hysss…

Kun ohjeessa sanotaan, että tee ssk niin enpä tee vaan sen sijaan sk. Jätän siis sen toisena olevan silmukan kääntämättä, käännän vain sen ensimmäisen. Omalla käsialallani näin tulee prikulleen samanlainen kavennus kuin jos kääntäisin ne kaksi.

Ja tiedän monen neulovan ssk:n vain takareunoista yhteen, sekin on ihan sallittua jos niin saa siistin kavennuksen.  Itse en löysähköllä käsialalla saa näin siitä silmukkajonosta siistiä, mutta on kokeilemisen arvoinen juttu.

Muistathan vielä neuloa sen päälle tulevan silmukan takareunasta oikein jotta silmukkajako jatkuu kauniisti koko matkan.

Langankierto puikolle

Jos pitsineuleessa tulee siitä toisesta reijästä aina isompi kuin siitä ensin tehdystä niin kokeilepa nostaa se langankierto siinä kohtaa alakautta. Ainoa vaikeus tässä on se, että se alakautta nostettu silmukka on joskus hankalampi neuloa, se jää puikolle vähän hankalasti neulottavaksi. Ja jos seuraava silmukka on nurja saattaa koko langankierto pudota pois sitä nurjaa tehdessä.

Alakautta nostettu langankierto neulotaan takareunassa olevasta langasta, siitä tulee ihan samanlainen reikä kuin ensimmäisestäkin, mutta pienempi.

Ja muista kiristää langankierto aina ettei jää liikaa lankaa siihen kohtaan!!!

Toinen vähän parempi keino on jättää langankierrot tekemättä ja neuloa suoraan seuraavalla kerroksella siinä kohtaa silmukoiden välissä oleva lanka. Tässä täytyy vaan muistaa tehdä ne silmukat siihen langankierron kohtaan, muuten silmukat vähentyy. Ja tällä tavalla saattaa tulla myös liian pieni reikä joten kokeilemalla sen oikean tavan löytää.

Kolmella puikolla neulominen

Kun neulot sukkapuikoilla niin kokeilepa neuloa neljän puikon sijaan kolmella. Huomaat, kuinka paljon sujuvammin kerros etenee. On ihan oma valinta miten silmukat silloin jakaa puikoille.

Itse tein aina niin, että ensin oli 1 puikko joka alkoi kerroksen ensimmäisestä silmukasta, sitten seuraavalle noin kolmasosa, vähän kuviosta riippuen toisella puikolla ja kolmannelle puikolle saman verran silmukoita kuin oli ensimmäisellä puikolla. Siinä vaiheessa, kun alkaa kantalappu voi taas ottaa sen neljännen puikon mukaan jotta on helpompi neuloa.

Työn kuvaaminen

Ota kuva keskeneräisestä työstä. Jos siinä on virhe niin kuvasta sen huomaa parhaiten. Niin usein on ryhmissä kuvia jossa julkaisija kirjoittaa, että vasta kuvasta huomasin virheen. Teepä palvelus itsellesi ja kuvaa aina välillä kesken neulomisen niin huomaat virheet ennen kuin sukka on neulottu loppuun.

Ja toinen vinkki kuvaamiseen.

Kun mietit erottuuko joku väri kirjoneuleessa esim pohjaväristä, niin ota mustavalkoinen kuva. Siitä näkee oikein hyvin kuinka värit tulevat esiin valmiissa neuleessa vai hukkuuko joku väri pohjaväriin.

Ja vielä viimeiseksi

Ei tarvitse osata neuloa nopeasti.

Nauti muodostuvista kuvioista ja etenevästä työstä. Neulominen on useammalle meistä harrastus, ei mikään nopeustesti. Itse nautin, kun pääsen neulomaan ja suunnittelemaan eikä silloin todellakaan ole mikään kiire.

Mukavia neulehetkiä sinulle:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *