Vihreät pitsisukat pikkukukka resorilla

Vihreät pitsisukat pikkukukka resorilla tuli tehtyä vihdoinkin, olen säästänyt tätä lankaa lähemmäs kevättä. Vaikka näitä tehdessä kevät ei ihan vielä ollut tullut niin ainakin se oli lähempänä kuin joulu.

Vihreät pitsisukat

Lanka on muuten ihana paitsi on kovin löyhäkierteinen, ei siis aivan minun makuuni. Väri vaan on aika nätti. Vahvuudeltaan lanka vastaa Rotvallia ja Nallea, metrejä per 100g on 260m.

Varteen tein kukkaresorin tapaista pintaneuletta. Lankaa menee tietysti hiukan enemmän kuin normaaliin resoriin, mutta oli ihan vaihtelun vuoksi mukava tehdä muuta kuin oikein, nurin resoria.

Puikot olivat 2,5, tähän lankaan ja kuvioon ne tuntuivat tällä kertaa sopivimmilta. Aloitin ensin puikoilla 2,75, mutta tuosta varresta tuntui tulevan liian löysä omalla käsialallani.

Mallikerta varressa on vain 5s joten silmukkamäärää on helppo lisätä tai vähentää jos teet nämä eri vahvuisella langalla.

Sukat ovat kokoa 38 ja painoa yhteensä 82g.

Näin tein vihreät pitsisukat Mellanraggista

Luo 55s ja neulo *1o, 1n, 1o, 2n* kaavion mukaan. Eli ensin 2krs resoria ja seuraavalta alkaa sitten tuo kuvio muidostumaan.

Mallikerta on ihan helppo. Neulo 1o, nosta lankapuikolle viemällä puikko kaksi kerrosta alempaa nurjan silmukan alta (eli 2 lankaa nurjan silmukan alla), neulo 1n, nosta uudestaan samasta kohtaa uusi silmukka puikolle, neulo 1o ja 2n. Jatka näin kerros loppuun.

Seuraavalla kerroksella neulo uusi silmukka ja oikea silmukka oikein yhteen, 1n, nosta pitkä silmukka kuin neuloisit sen oikein, palauta se takaisin vasemmalle puikolle ja neulo uusi silmukka ja oikea silmukka yhteen ja vielä 2n.

Omissa sukissani on 15 ”kukkaa”, yhteen ehkä olisi vielä lanka riittänyt. Tein nämä kuitenkin kummatkin erikseen joten en ottanut sitä riskiä , että joutuisin purkamaan.

Tässä vielä pieni videon pätkä kuinka tuo resori tehdään.

Kantapää

Tee kantalappu varren kaaviosta silmukoilla 1-25 sekä siirrä alkuun vielä silmukat 54 ja 55.

Neulo ensin kaikilla silmukoilla oikeaa 3 kerrosta ennen kantalapun aloittamista jotta resori jää vähän kauemmas kantalapusta. Resori on sen verran paksu, että näin saat takaosasta siistimmän.

Kantalapuun laitoin 28s ja lisäsin vielä yhden silmukan jotta sain tuon parittoman määrän silmukoita, yhteensä siis 29s.

Tee vahvistettua neuletta 28 krs seuraavasti. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, *neulo 1s, nosta 1s neulomatta* ja jatka tähtien väliä kerroksen loppuun kunnes jäljellä on 2s ja olet viimeksi nostanut silmukan. Neulo viimeiset 2s ja käännä työ. Nosta taas seuraavalla kerroksella ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo kaikki silmukat. Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, *neulo 1s, nosta 1s neulomatta* ja jatka taas kerroksen loppuun ja neulo 2 viimeistä silmukkaa.

Kantapohjassa silmukkajako 9+11+9s.

Kiilakavennukset

Poimi kantalapun reunasta 14s + 1s ykkös- ja kakkospuikkojen sekä kolmos- ja nelospuikkojen välistä.

Aloita terän pitsineule kaavion mukaan samaan aikaan kun teet ensimmäiset kiilakavennukset.

Tee kiilakavennuksia joka toinen kerros seuraavasti:

  • ykköspuikko:  neulo kunnes puikolla on 3s jäljellä, neulo 2o yhteen ja 1o
  • kolmospuikko: neulo 1o, tee ssk

Tee kiilakavennuksia kunnes työssä on yhteensä 53s eli terän päällä 24s ja jalkapohjassa 29s.

Terä

Tee terän mallikerta 4 kertaa ja neulo vielä 5krs oikeaa. Näin nuo reijät eivät jää pikkuvarpaiden päälle.

Siirrä jalkapohjan silmukoista reunimmaiset silmukat 2. ja 3. puikoille, niillä nyt yhteensä 26s, jalkapohjaan jää 27s.

Aloita kavennukset ja kavenna 5 kertaa joka toinen kerros, sen jälkeen joka kerros.

Jalkapohjan 1 ylimääräinen silmukka on keskitakasilmukka loppuun asti, sen voi kaventaa vasta lopuksi kun vetää langan viimeisten silmukoiden läpi.

Viimeistely

Päättele langat ja laita sukat kostean pyyhkeen väliin yöksi.

Kaaviot Vihreät pitsisukat pikkukukka resorilla

Varren kaavio

Vihreät pitsisukat varren mallikerta

 

Vihreät pitsisukat terän pitsi

2 comments on “Vihreät pitsisukat pikkukukka resorilla

    1. Pirjo Post author

      Hei Arja

      Sori hirveästi, nyt on oikea video laitettu. Tämä nörtittömyys joskus haittaa ja hidastaa tätä bloggaamista, kiitos kovasti kun ilmoitit:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *