Valkeaa unelmaa-pitkät pitsisukat

Valkeaa unelmaa-pitkät pitsisukat kaavioita olen piirtänyt yhden päivä, aina vähän kerrallaan. Täytyy sanoa, että kyllä tämä työstä käy. Onnekseni yleensä kirjoitan jo neuloessa ohjetta vähän muistiin niin ei tarvitse ihan tyhjästä aloittaa.

Valkeaa unelmaa

Kaavion tein ensin ihan yhtenä kokonaisena, mutta siitä olisi tullut aivan liian iso joten jaoin sen 4 osaan. Näin sitä on ehkä helpompi seurata. Ja peukut pystyssä sitä tänne siirtelin toivoen ettei virheitä löytyisi.

Lankana on 7 veljestä, puikot 3,25 ja painoa sukilla on 186g. Koko on 38.

Varren pituus on 112 krs. Tämä sinänsä ei vielä kerro sukan pituutta, koska jalkaan vetäessä sukka tietysti lyhenee koska se venyy eli levenee. Sentitkään ei oikeastaa merkitse mitään juuri tuon varren levenemisen ja samalla lyhenemisen vuoksi.

Yhden neuvon kuitenkin annan. Mittaa varren pituus niin, että seisot. Huomaat, että varsi on selvästi lyhyempi kuin istuessa. Johtuu siitä, että varaat painoa jalalle ja jalka hieman levenee. Ei paljoa, mutta se vie muutaman sentin pituutta.

Näin tei Valkeaa unelmaa-pitkät pitsisukat

Kaavioista tein aika tarkat joten mitään sen kummempaa sanallista ohjetta tuskin tarvitsee.

Kaavioita on 4, A eli resori on alimmaisena, seuraavaksi ylöspäin B,C ja D.

Huomioi, että olen merkinnyt väreillä keskietu- ja keskitakasilmukat. Näiden tulee siis jatkua samassa kohtaa kun vaihdat kaaviosta seuraavaan.

Kantalappu

Sukan takaosassa eli 1. ja 4. puikoilla on silmukoita 25, mutta lainasin kantapäähän vielä reunimmaiset oikeat silmukat etuosasta eli 2s jotta sain kantalapusta leveämmän. Silmukat palautuu kyllä terässä takaisin paikoilleen joten ei hätää mitään:) Joten kantalapussa on siis 27s.

Neulo kantalappua 27s ja 24 krs vahvistettua neuletta. Vaikka kantalapusta tulee hieman leveämpi niin en kuitenkaan ole tehnyt siitä korkeampaa.

Ranskalainen kantapää

  • oikea puoli
    • neulo 13s sekä 1o joka on kantalapun keskimmäinen silmukka eli olet työn keskellä
    • neulo 1o, 2o takareunoista yhteen ( kavennus kallistuu vasemmalle ), 1o ja käännä työ, puikon loppuun jää 9s
  • nurja puoli
    • nosta 1.s neulomatta, neulo 4n, 2n yhteen, 1n, käännä työ, puikon loppuun jää 9s
  • oikea puoli
    • nosta 1.s neulomatta, neulo 5o, 2o tkr yht eli takareunasta yhteen, 1o, käännä työ, puikon loppuun jää 7s
  • nurja puoli
    • nosta 1.s nurin neulomatta, neulo 6n, 2n yhteen, 1n, käännä työ, puikon loppuun jää 7s
  • oikea puoli
    • nosta 1s neulomatta, neulo 7o, 2o tkr yht, 1o, käännä työ, puikon loppuun jää 5s
  • nurja puoli
    • nosta 1.s nurin neulomatta, neulo 8n, 2n yhteen, 1n, käännä työ, puikon loppuun jää 5s
  • oikea puoli
    • nosta 1. s neulomatta, neulo 9o, 2o tkr yht, 1o, käännä työ, puikon loppuun jää 3s
  • nurja puoli
    • nosta 1.s nurin neulomatta, neulo 10n, 2n yht, 1n, käännä työ, puikon loppuun jää 3s
  • oikea puoli
    • nosta 1. s neulomatta, neulo 11o, 2o tkr yht, 1o, käännä työ, puikon loppuun jää 1s
  • nurja puoli
    • nosta 1.s nurin neulomatta, neulo 12n, 2n yht, 1n, käännä työ, puikon loppuun jää 1s
  • oikea puoli
    • nosta 1. s neulomatta, neulo 13o, 2o tkr yht, puikon loppuun ei jää silmukoita
  • nurja puoli
    • nosta 1.s nurin neulomatta, neulo 13n, 2n yht, puikon loppuun ei jää silmukoita

Kantapohjaan jää 15s.

Poimi kantalapun reunasta 12s + 1s 1. ja 2. puikkojen sekä 3. ja 4. puikkojen välistä.

Jatka etuosassa pitsiä kaavion D mukaan.

Tee kiilakavennukset joka toinen krs kunnes työssä on taas 50s. Tasaa silmukat niin, että sekä etu- että takaosassa on 25s eli yhteensä 50s.

Terä

Kaaviossa D on oman sukkani pituus eli koko 38 kokonaan.

Neulo pitsin jälkeen vielä 2krs oikeaa kaikilla silmukoilla ennen kärkikavennuksia. Näin tuo alimmainen kavennus tulee pikkasen kauemmaksi pitsin viimeisistä reijistä.

Kärki

Tee leveä nauhakavennus.

  1. puikko, neulo kunnes puikolla on jäljellä 3s, neulo 2o yht, 1o
  2. puikko, neulo 1o, tee ssk tai ylivetokavennus
  3. puikko, kuten 1. puikko
  4. puikko, kuten 2. puikko

Kavenna ensin joka toinen kerros 6 kertaa, sen jälkeen joka kerros.

Vedä lanka viimeisten 6 silmukan läpi ja päättele lanka.

Viimeistely

Laita sukat kostean pyyhkeen väliin yöksi, älä silitä.

Kaaviot

Valkeaa unelmaa kaavio D 2

Valkeaa unelmaa kaavio C 2

Valkeaa unelmaa kaavio B 2

Valkeaa unelmaa kaavio A 2

2 comments on “Valkeaa unelmaa-pitkät pitsisukat

  1. Seija Karonen

    Kiitos ohjeesta, nämä oli tosi kiva neuloa, kuvion oppi melko nopeasti ja ohje oli selkeä. Neuloin jään sinisestä saajan toivomuksesta ja tuli kyllä nätit 😀

    Reply
    1. Pirjo Post author

      Hei Seija

      Huomasinkin jo sukat fb ryhmässä ja ovat tosi kauniin väriset. Sininen on oma lempivärini joten väri on just eikä melkein.

      Kiitos kiitoksista ja kiitos kun jaoit kuvan ryhmään, kommenteista päätellen niitä neuloo nyt muutama muukin.

      Mukavaa loppukesää

      Pirjo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *