Lahja sukat piti olla tämän vuoden viimeinen postaus, mutta kyllä tämä on nyt sitten se vuoden viimeinen. Piti vielä neuloa sukat muovittomasta Pentti villalangasta.
Lupauduin viime viikonloppuna mukaan haasteeseen ja neulomaan sukat pienemmillä puikoilla kuin yleensä neulon. Eli testaamme kuinka neuletiheys vaikuttaa sukkien kestävyyteen.
Sukat neulotaan kotimaisesta lampaanvillasta joka ei sisällä lainakaan nylonia tai muuta muovista vahviketta.
Haasteessa tulee kuitenkin olla kaikilla sama lanka, jotta voimme verrata vuoden lopussa, kuinka sukat kestivät.
Ja langan haasteeseen on valinnut Lankapuoti Tiukula.
Haaste tuli viime viikonloppuna. Järjestin sunnuntaiksi aikaa aloittaa ja neuloakin niitä sukkia. Kun asiat eivät mene aina niin kuin suunnittelee, niin pääsin vasta tänään tiistaina aloittamaan. Joten kuvassa ainoastaan varsi.
Ohjetta näihin ei ainakaan tässä vaiheessa ole, koska sukatkaan eivät ole valmiit. Mutta voit tehdä millaiset sukat haluat, mallilla ei tässä haasteessa ole väliä.
Tarkoituksena ainoastaan testata yleensäkin sukkien kulutuksen kestävyyttä, kun ne neulotaan pienemmällä neuletiheydellä.
Tässä ei siis testata kyseessä olevan langan kestävyyttä vaan neuletiheyden vaikutusta sukkien kestävyyteen yleensä.
Haastetta voit seurata instassa #pentinvuosi22 tai omaa instatiliäni @puikotjakeralankaa.
Päivittelen omien sukkieni tilannetta vuoden mittaan omalla tililläni ja laitan omat kokemukseni myös tuon tägin alle. Sieltä löydät myös kaikkien haasteeseen osallituneiden kokemuksia sukkien kestävyydestä.
Haasteen on alulle laittanut Lankapuoti Tiukula.
Ensimmäisen kerran olen postannut Vuonuen langoista jo lähes 2 vuotta sitten, tästä pääset lukemaan myös tuon postauksen.
Langat ovat kaikilla itse hankkimia. Haasteeseen saa osallistua kuka vaan, joten jos kiinostaa niin lähde mukaan.
Sukat muovittomasta Pentti villalangasta
Haasteena on siis neuloa Vuonuen Pentistä sukat, joita sitten käytetään normaalisti koko vuoden.
Lanka on DK vahvuista, 240m per 100g.
Tiheys pitäisi olla vähintään 24-26 silmukkaa per 10cm joten valitse puikot sen mukaan. Käyttöön siis normaalia pienempi puikkokoko. Omat sukkani neulon 2,5 puikoilla ja silmukoita on 56s.
Sukat tulisi olla normaalissa käytössä eli ihan niinkuin muutenkin omia sukkia käyttää. Sen verran paksut näistä tulee, ettei taida ihan kevyempiin kenkiin mahtua, itsellä mahtuu kuitenkin hyvin talvikenkiin.
Sukkia tulee, tottakai, myös pestä, lika kun syö kuituja siinä missä kulutuskin. Konepesua en uskalla suositella, koska en ole tästä langasta vielä sukkia omaan talouteen neulonut. Nämä ovat siis itsellekin omaan käyttöön ensimmäiset. On kyllä hyväkierteinen lanka joten neulominen on sujuvaa.
Hangessa pyörittely (lumipesu) ja kunnon tuuletus ovat hyväksi. Itse käytän pelkkiä omatekemiä villasukkia ja ainoastaan paljaissa jaloissa joten omiani joudun kyllä pesemään. Ja tässä tapauksessa siis ihan käsinpesu viileässä vedessä.
Viimeistely plokkaamalla tai pyyhkeen välissä kostutettuina.
Kyllä ennen osattiin
Muistan hyvin edesmenneen anoppini sukankutimet. Lankana oli useimmiten harmaa lampaanvilla ja puikkoina jotkut tosi ohuet metallipuikot. Eikä langassa todellakaan ollut mitään muovista vahviketta. Itse en vielä silloin ollut juurikaan sukkia neulonut, mutta muistan kuinka puikot olivat suhteettoman pienet verrattuna langan paksuuteen.
Mutta ne sukat, ne kyllä kestivät. Vähän pesuissa huopuivat, mutta aina ne kyllä sai jalkaan takaisin. Ja varret olivat pitkät. Joskus sukat olivat hieman eriparia, hän kun ei kerroksia laskenut. Aina ne kuitenkin olivat käyttökelpoiset, heitot suuntaan tai toiseen olivat kuitenkin pieniä.
Taidanpa nyt tietää mikä tulee näiden sukkien nimeksi ♥
P.s Juttua päivitetty 9.12