Naisten pystyraitasukat

Pitihän se tehdä myös naisten pystyraitasukat, kun kerran miehellekin tein.

Näihinkin olen käyttänyt jämälankoja, Rotvallia ja  Nallea. Nalle Taika on samaa väriä kuin edellisessä postauksessa oleva kirjoneulekuvio. Sama kuvio kuin miesten sukissa, näissä mallikerta vaan 5krs, kantapäänä on ranskalainen kantapää ja terässä leveä nauhakavennus.

Naisten pystyraitasukat

Jämälangat ovat huvenneet ihan kiitettävästi. Vielä en ole punninnut, mutta paksumpien lankojen kori on selvästi tyhjentynyt. Kiloissa puhutaan vieläkin niiden painona, mutta ainakin ne pahimmat kerät joille en ole keksinyt käyttöä alkavat olemaan loppu:)

Lankoina siis Rotvalli ja Nalle ja puikkoina 3,0, koska neule on kirjoneuletta.

Painoa sukilla on 92g. Pohjaväriä on mennyt hieman enemmän, koska resori, kantapää ja kärki on kaikki tehty pohjavärillä. Koko on 38.

Tuo kuvio kiristää todella helposti. Neulo hieman löysempää kuin normaalisti tai neulo työ nurinpäin. Kun langanjuoksut nurjalla ovat löysempiä niin kuviokaan ei kiristä ja neule joustaa.

Lomaviikko

Ensi viikolla ei tule postausta, pidän kevään ainoan loman. Seuraava postaus on siis 15.4.  Hiukan saa ajatukset levätä jolloin niitä ideoitakin syntyy ihan itsestään. Langoissa käytän edelleen vanhaa varastoa josta syystä nämäkin sukat ovat jämälangoista tehty. Saankin sitten kesän alussa ostaa taas ihan reilusti uutta:)

Näin tein naisten pystyraitasukat

Luo 60s ja neulo 2o, 2n resoria 10krs.

Aloita heti resorin jälkeen kirjoneule.

Malli on helppo, 2s pohjavärillä, 2s kuvio värillä 5krs. Sen jälkeen vaihdat vain värien paikkaa eli 2s kuviovärillä ja 2s pohjavärillä.

Toista näitä kahta kerrosta kunnes varsi on riittävän pitkä. Omissa sukissani on 40krs.

Kantapää

Silmukat olen ottanut lappuun niin, että kumpaankin reunaan on jäänyt 2s pohjavärillä eli silmukoita on 30.

Neulo kantalappua vahvistettuna neuleena 30s ja 14krs.

Kun olet neulonut kantalapun ja viimeksi olet neulonut nurjan puolen jatka seuraavasti.

  • neulo 15o, olet kantalapun keskellä
  • neulo 2o, 2o yhteen, 1o, reunaan jää 10s, käännä työ
  • nurja puoli, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 5n, 2n yhteen, 1n ja käännä työ, reunaan jäi taas 10s
  • oikea puoli, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 6s, 2o yhteen,1o ja käännä työ, reunaan jää 8s
  • huomasit varmaan, että kavennukset tulevat aina tuohon isompaan silmukkaväliin eli sen molemmin puolin olevat silmukat neulotaan aina yhteen ja se 1s vielä sen kavennuksen lisäksi ja työ käännetään
  • Jatka näin kunnes olet kaventanut kaikki reunasilmukat ja työhön jää 18s

Poimi kantalapun reunasta 14s + 1s ykkös- ja kakkospuikkojen sekä kolmos- ja nelospuikkojen välistä.

Neulo kaavion mukaan kiilakavennukset.

Terä

Neulo terää kunnes pikkuvarvas on melkein peittynyt. Neulo vielä pohjavärillä 2 krs ja aloita kärjen kavennukset.

Kärkikavennukset

Kavenna seuraavasti

  • 1. ja 3. puikot, neulo kunnes puikolla on jäljellä 3s, neulo 2o yhteen ja 1s
  • 2. ja 4. puikot, neulo 1s, ja tee ssk tai neulo 2o takareunoista yhteen ( alla olevan kaavion selityksissä on kuinka ssk neulotaan)
Viimeistely

Päättele langat ja laita sukat kostean pyyhkeen väliin yöksi

Kaaviot naisten pystyraitasukat

Kuvion kaavio

Kaaviossa on 3 mallikertaa.

Naisten pystyraitasukat

Kiilakavennukset kaavio

 

Naisten pystyraitasukat kiilakavennukset kaavio

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *