Miesten pystyraitasukat tein vajaista keristä, edelleen siis käytän noita kerien loppuja. Jahka ne saan pois niin jää vielä paljon jämälankoja joista sitten tuleekin jo aika kirjavia sukkia.
Näitä olen tehnyt nyt kevään aikana useammatkin ja tarkoitus on viedä asunnottomien keräykseen taas syksyllä kaikki sukat joita perhe ei ole ottanut. Ja lisääkin vielä ehdin niitä ennen syksyä tekemään.
Näissä sukissa on lankana 7 veljestä ja puikot 3,25.
Tummemmat ovat kokoa 43, painoa 139g ja vaaleammat kokoa 41, painoa 127g.
Vaaleissa on pohjavärinä vaalean ruskea ja tummemmissa vanha tummanvihreä. Molemmissa on kuviovärinä multiraitalanka.
Kuvioväri voi olla myös yksivärinen ja voit neuloa vaikka kaikki raidat eri väreillä. Näin tehden täytyy vaan huomioida, että päättyvä väri kannattaa päätellä heti, niitä langanpäitä jää aika paljon. Tein nimittäin yhdet ja oli kyllä aikamoinen määrä niitä pääteltäviä.
Itse olen käyttänyt yksiväristä pohjalankaa, koska minulla oli vain yksi kerä tuota multiraitaa jolle en ollut koskaan keksinyt mitään järkevää käyttöä.
Molemmat sukat olen tehnyt samalla silmukkamäärällä, vaaleammista tein vaan hieman pienemmät. Keräystä ajatellen on hyvä olla vähän kaikkia kokoja.
Näin tein miesten pystyraitasukat
Luo 56s ja neulo 2o, 2n resoria 10 krs. Tummemmissa sukissa olen neulonut resorin oikeat silmukat takareunasta, vaaleammissa olen tehnyt ihan tavallista 2o, 2n joustinta.
Aloitin kuvion heti resorin jälkeen. Mallikerta on 4s ja 4 krs, varren pituuden voit itse päättää joko saajan jalan mukaan tai lankojen määrän mukaan.
Näissä sukissa olen neulonut vartta resorin jälkeen 32 krs, koko varren pituus on siis 42 krs.
Kantalappu
Molemmissa sukissa olen laittanut kantalappuun 30s ja taas lisännyt sen yhden silmukan ihan keskelle ja neulonut koko lapun vahvistettua neuletta.
Kerroksia lapussa on 28 kerrosta.
Kantapohjassa silmukkajako on 10 + 10 + 10 tai jos lisäsit sen yhden niin 10 + 11 + 10
Poimi kantalapun reunasta 14s + 1s ykkös-ja kakkospuikkojen sekä 3. ja 4. puikkojen välistä.
Tee kiilakavennuksia seuraavasti
- tummissa sukissa olen tehnyt kavennukset 5 kertaa, näin sain tuon kuvion jatkumaan oikein myös jalkapöydän päällä eli jäljellä 56s. Ja kirjoneule kaventaa terää sen verran ettei nämä sukat tarvinneet enempää kavennuksia.
- vaaleissa sukissa olen tehnyt kiilakavennuksia kunnes työssä on jäljellä 52s. Näihin olen jättänyt vähemmän silmukoita koska sileä neule on huomattavasti leveämpää kuin kirjoneule.
Neulo terää kunnes pikkuvarvas on peitossa ja aloita kärkikavennukset.
Kärkikavennukset
Tummissa sukissa olen kaventanut heti kirjoneuleen jälkeen ensimmäisellä kerroksella 4s jottei tuo sileä neule levennä terää leveämmäksi kuin kirjoneule.
Tämän jälkeen on molemmissa sukissa 52 ja loppu kärki neulotaan molemmissa samalla lailla.
Neulo 1ks oikeaa pohjavärillä kaikilla 52s.
Kavenna jokaiselta puikolta 1s, jää 48s.
Neulo 1krs oikeaa.
Aloita sädekavennus seuraavasti.
- neulo *4s ja 2o yhteen* koko kerroksen ajan, jää 40s
- neulo 3krs oikeaa kaikilla silmukoilla
- neulo *3s ja 2o yhteen* koko kerroksen ajan, jää 32s
- neulo 3krs oikeaa kaikilla silmukoilla
- neulo *2s ja 2o yhteen* koko kerroksen ajan, jää 24
- neulo 2 krs oikeaa kaikilla silmukoilla
- neulo *1s ja 2o yhteen* koko kerroksen ajan, jää 16s
- neulo 1krs oikeaa kaikilla silmukoilla
- neulo 2o yhteen koko kerroksen ajan, jää8s
- neulo 2o yhteen koko kerroksen ajan, jää 4s
- vedä lanka näiden viimeisten 4s silmukoiden läpi
Viimeistely
Päättele langat ja laita sukat kostean pyyhkeen väliin yöksi.
Kaaviot
Varren kuvio
Kaavioita luetaan oikealta vasemmalle ja alhaalta ylöspäin
Kantapään kavennukset
Kiva löytää miestenkin sukkiin jotain kivoja malleja. Niistä kun tahtoo tulla aina aika tylsiä ja ykstotisia.
Itsellä myös noita jämälankoja kaapit täynnä, hyvä olisi saada johonkin uppoamaan. Kiitos vinkeistä.
Hei Liisa
Kiitos palautteesta:)
Jämälankoja yritän käyttää niin kauan kun ideoita riittää, loput saavat sitten jäädä odottamaan seuraavaa kertaa. Olen ostanut tänä vuonna vain 4 kerää ja niistäkin 3 valkoista pohjaväriksi. Joten hyvin on lankalaihis pitänyt. Ja miesten sukkiin saa niitä jämiä kulutettua vähän enemmän, isompia kun ovat.
Muutamat sukat tulee vielä tämän vuoden puolella, vähän jouluisempia kuitenkin. Niitä voi neuloa joulun väreillä tai käyttää niitä omia värejä.
Mukavaa marraskuuta sinulle
Pirjo