Lilat pitsisukat

Lilat pitsisukat 7 veljestä langasta, nopeat tehdä eikä kuviokaan ole monimutkainen. Näitä oli mukava neuloa ja valmistuivat päivässä.

Lilat pitsisukat

Ja sain taas tuota luumun väristä lankaa hieman vähemmäksi, sitä kyllä on riittänyt ihan riesaksi asti. Joskus piti neuloa siitä jotain isompaa, mutta kiinnostus ideaan lopahti yhtä nopeasti kuin se oli syntynyt joten nyt siitä sitten olen tehnyt sukat aina silloin tällöin. Sitä vaan tuntuu riittävän vähän turhan kauan.

Muutenkin olen ihan järjestelmällisesti neulonut vanhoja lankoja pois. Oma värimaailmani halajaa jo uusia värejä enkä raaski uutta ostaa niin kauan kun lankaa on kilotolkulla kotona.

Tällä hetkellä on kolmet naisten jämälangoista tehdyt kirjoneulesukat valmiina, yhdet niistä on pitkät. Samoin miesten sukkia on valmiina 3 paria, niihinkin olen upottanut vanhoja lankoja. Nämä sukat menevät todennäköisesti asunnottomies keräykseen syksyllä ellei joku muu niitä tarvitse aikaisemmin. Ohjeita näihin on siis tulossa:)

Joten malttia, kyllä nuo varastot ovat hyvin pienentyneet. Uudet langat ovat aika pitkälti ohuempia joten niistä sukkien tekeminen kestää kauemmin. Mutta niistä sitten kesäksi vähän kevyempiä sukkia.

Apua, käsialani on hukassa:)

Puikot oli pitkästä aikaa 3,5. Olen nimittäin huomannut, että metallipuikoilla tulee nykyään napakampaa kuin puupuikoilla. Kun siis ennen olisin neulonut nämä 3,25 puupuikoilla niin nyt siis isommilla metallipuikoilla sain saman tiheyden, ellei jopa hiukan napakampaakin. Siitä syystä voi olla useammassakin mallissa hiukan isommat puikot vaikka silmukkamäärä olisi sama kuin kuin muissa vastaavissa langoissa.

Painoa sukilla on 95g ja koko on 38.

Näin tein Lilat pitsisukat

Luo 50s ja neulo kaavion mukaan. Alussa on taas 2 ensimmäistä kerrosta neulottu ihan 4o, 1n resorina jotta nuo ensimmäiset reijät eivät tulisi ihan reunaan. Kerrokset on merkitty kaavioon keltaisella, ne siis neulotaan vain kerran ihan alussa. Näin pysyy tuo sukan suu napakampana.

Omissa sukissani on varressa 10 mallikertaa, sinä voit taas tehdä halutessasi varresta pitemmänkin.

Kantalappu

Kantalappuun tulee 24s ja lisäksi olen lisännyt taas ihan keskelle yhden silmukan jotta sain taas parittoman määrän silmukoita eli yhteensä 25s.

Neulo kantalappua 26 krs vahvistettuna neuleena seuraavasti

  • 1.krs neulo oikein kaikilla simukoilla ja lisää samalla 1s ihan keskelle kantalappua, olen merkinnyt sen paikan kaavioon
  • ** 2. krs nurja puoli
    • nosta 1. silmukka nurin neulomatta, neulo 1n, *nosta nurin neulomatta, neulo 1n* toista tähtien väliä kunnes jäljellä on enää 2s ja olet viimeksi nostanut silmukan, neulo ne 2 silmukkaa nurin
    • 3. krs oikea puoli, nosta ensimmäinen silmukka oikein neulomatta ja neulo oikeaa koko kerros **
    • toista näitä kahta kerrosta kunnes olet neulonut kaikki 26 krs

Kantalappuun olen taas lisännyt keskelle yhden silmukan jotta lapussa on pariton määrä silmukoita ja kummastakin reunasta tulee samanlaiset. Mutta voit jättää sen lisäämättäkin ja neuloa omalla tavallasi.

Kantapohjassa on silmukkajako 8 + 9 + 8 tai parillisella silmukkamäärällä 8 + 8 + 8.

Poimi kantalapun reunasta 13s + 1s 1. ja 2. puikkojen sekä 3. ja 4. puikkojen välistä, molemmilla puolilla nurjasta silmukasta.

Tee kiilakavennukset joka toinen krs seuraavasti

  • puikko 1, neulo kunnes jäljellä on 3s, neulo 2o yhteen ja 1o
  • puikko 3, neulo 1o ja tee ssk eli nosta 2s yksitellen oikealle puikolle kuin neuloisit ne oikein, palauta nostetut silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunasta yhteen. Näin silmukat kääntyy ja kavennus kallistuu nätisti vasemmalle
Terä

Neulo terässä pohjapuolella aina oikeaa ja jalkapöydän päällä pitsiä kaavion mukaan.

Kun pituus on sopiva eli pikkuvarvas on puoliksi peitossa ja pitsistä on tehty kokonainen kuvio, lopea pitsi ja neulo 2 krs oikeaa kaikilla silmukoilla. Näin pitsin reijät eivät tule varpaiden päälle.

Kärki

Tee leveä nauhakavennus .

1. ja 3. puikkojen lopussa, kun jäljellä on 3s neulo 2o yhteen ja 1o

2. ja 4. puikkojen alussa, neulo 1o ja 2o yhteen

Kun jäljellä on 8s, neulo  vielä keskellä edessä ja takana 2o yhteen, jää 6s. Katkaise  riittävän pitkä lanka ja vedä se näiden silmukoiden läpi.

Päättele langat ja laita sukat kostean pyyhkeen väliin yöksi.

Kaavio Lilat pitsisukat

Huomioithan, että kerroksella 1 ei ole takareunasta neulottua silmukkaa, koska sen alla ei ole kavennusta. Jos teet varresta pitemmän niin muista neuloa tuon ssk kavennuksen päällä oleva silmukka takareunasta.

Olen piirtänyt pitsiin vain varren kaavion, jatka pitsiä jalkapöydässä  tarvittava pituus.

Lilat pitsisukat varren kaavio

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.