Lankaa ja lisää lankaa

Kesän lankaostokset

Kesällä ja vielä nyt syksymmälläkin tuli välillä pidettyä vapaapäivä poissa kotoa. Teimme päiväretkiä paikkoihin, joissa oli pitänyt jo monta kertaa käydä. Ja reissuilta ostin lankaa  ja lisää lankaa.

Kuvassa tämän kesän herkut, alla niistä tarkemmin.

Jyväskylä knittingfestival

Ensimmäisen retken teimme Jyväskylän neulefestareille. En ollut tapahtumassa ennen käynyt ja kurjan alkukesän jälkeen tuntui vähän kuin palkinnolta päästä lankoja hipelöimään.

Ja wau mitä lankoja. En ollut suurimmasta osasta ennen kuullutkaan. Paljon oli ihmisiä ja valtavasti ihania värejä.

Jyväskylän ostokset

Sieltä lähti mukaan kerä Arwettaa, vyyhdit Ulrikea, Irlantilaista Twist Sock sekä Primrose sukkalankaa. Langat ostin ihan värien perusteella ja olin kotimatkalla ihan haljeta onnesta moisten ihanuuksien kanssa. Yhteensä siis 350g.

Twist Sock on mehevän punainen, aivan upea väri. Villa on lampaanvillaa ja tämä taisi olla se kaikkein arvokkain langoista. Vahvuus on 100g / 365m. Kun en vielä ole älynnyt kerijälaitetta ostaa niin ihan käsin tein tästä kerän. Malli vielä hakusessa, joku selkeä kuvio sopii parhaiten näin värikkääseen lankaan.

Ulrike on merinovillaa, upea sininen. Tästä taitaa tulla kuskille sukat ajopalkaksi, tuntuvat varmasti ihanilta jalassa. Tämä on ohuin näistä vyyhdeistä, 100g / 425m. Olen nyt jo ihan tykästynyt näihin ohuempiin lankoihin joten tämäkin lanka muuttuu vielä joskus miesten sukiksi.

Ja sitten vielä tuo Primrose, merinoa sekin. Tässäkin kerässä ihastuin ensin väriin. Luullakseni tämä lanka ei paljon kuviota kaipaa. Ehkä ihan vähän jotain, on niin kauniit värit, että varmasti kaunis jo ihan sinällään.

Ja tuo ihana pieni sydän löytyi tuosta vyydistä vasta kotona. Jyväskylästä se on siihen mukaan lähtenyt ihan huomaamatta:)

Tuurin kyläkauppa

Toisen päiväretken teimme Tuurin kyläkauppaan. Matkaa tuli ihan reilusti, aika suuntaansa oli noin 3h, mutta sukanvartta tehdessä ainakin itsellä aika kului ihan mukavasti:)

ChiaoGoo pyöröpuikot

Lankaosasto löytyy tietysti sieltäkin, mutta tiesin jo etukäteen panostavani puikkoihin. On muuten valtava valikoima Chiaogoon pyöröjä. Tästä ihan jättisuuri kiitos kauppiaalle. Kokoja löytyi ihan välikokoja myöten joten 3,0 ja 2,25 pyöröt 80cm pitkinä pääsi ostoskoriin. 80cm pituus on itselle ihan passeli. Näihin mahtuu hyvin loopatessa kahden sukan kantapäätkin ja yhtä sukkaa tehdessä ei kuitenkaan ole liian pitkät.

Lankaa ostin 4 kerää Hot Sokcs Pearl kaschmir 50g, näistäkin tulee kahdet sukat. Tästä langasta olen tehnyt jo aiemmin miehelle yhdet sukat. Hyvä kun pyykkiin saan ne välillä, on niin tykästynyt sukkien pehmeyteen. Lankaa ostin siis 200g.

Orimattila Megamyyntiareena

Ja kolmannet langat ostin Porvoosta tullessa Orimattilasta Megamyyntiareenasta. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta…no, sinä tiedät kuinka siinä aina käy:)

Lankaa

Ihan pakko oli kokeeksi ostaa joustavaa sukkalankaa kun ei ole ennen vastaan tullut. Lanka on Regian stretch lankaa. Vahvuus on 100g / 400m eli ihan fingering vahvuista tämäkin. Väritkin oikeastaa aika ihanat, valkoinen ja kaunis tummenpi harmaa.

Ja tietysti Mellanraggia kerä, tällä kertaa vihreää, siitäkin sitten myöhemmin jotain varmasti keksin. Täältä siis yhteensä 300g.

Mandariinit on muuten tehty Mellanraggista, niitä pääset katsomaan tästä

Yhteensä siis uutta ostettu 850g joten vanhaa varastoa pitää aina välillä muistaa pienentää jotta uudesta varastosta ei yht’äkkiä tule vanhaan vain lisäystä. Joku välivarasto kun on jo vanhan ja uuden välissä. Mutta niitähän ei lasketa, eihän=)

Yhteistyö valmistajien kanssa

Ja vielä sen verran näistä ja muistakin ihan normaalihinnalla ostamistani puikoista ja langoista. En ole saanut mitään ilmaiseksi eikä ole pyydetty mitään mainostamaan.

Jos saisin lankoja ilmaiseksi ja niistä jotain tekisin, niin niistä pitää lain mukaan olla julkaisussa maininta yhteistyöstä. Esimerkiksi jos siis tekisin sukat vaikka kaupunkilangasta, jota siis käytän eniten, ja saisin niihin langat heiltä ilmaiseksi, pitäisi postauksessa lukea ”kaupallinen yhteistyö kaupunkilangan kanssa”.

Ja kaikki mielipiteet ja kokemukset ovat ihan omiani sekä kaikki kuvat itse ottamiani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *