Kesäloman lankaostokset

Ihan ensiksi tiedoksi. Lankojen ostolakko koskee vain sukkalankoja, joten kesäloman lankaostokset eivät rikkoneet lakkoa:)

Kesäloman reittivalinnat sain päättää minä. Mies kyllä arvasi, että lankoja kohti lähdetään, mutta tuskin sen enempää. Itselle oli jo selvää, että lampaita haluan käydä moikkaamassa, joten suunta kohti Paimiota.

Ensimmäisenä suunnitelmana oli käydä ensin muualla, yöpyä jossain mukavassa paikassa ja kotimatkalla koukata Vuonuen kautta kotiin. Kun vapaita huoneita ei ollutkaan suunnittelemallemme päivälle niin siirsimme lähtöä päivällä eteenpäin ja ajoimme reitin toisin päin. Tämä tietysti sopi itselle oikein hyvin, pääsin ensin lankoja hiplaamaan ja siitä sitten vasta kohti hotellia.

Vuonue

Kun kaupunkilainen pääsee kotieläinten pariin, niin sitä vallan hullaantuu siitä kotkotuksesta ja määkimisestä. En muista, koska olen viimeksi nähnyt kanoja. Tai kukon, joka oli kyllä paljon isompi kuin muistin kukon olevan.

Ja ne lampaat. Pääsin moikkaamaan ihan oikeaa Penttiäkin. Pässipojat olivat tulla aidan läpi, niin innoissaan nekin olivat, kun saivat ylimääräisiä rapsutuksia.

Lampaatkin tulivat ihan aidan viereen meitä ihmettelemään. Niin täpinöissäni olin, että siinä vaiheessa en yhtään kuvaa hoksannut niistä ottaa. Myöhemmin ne olivat jo kauempana metsän suojassa, vähän liian kaukana kameran linssistä. Hyvä syy mennä joskus käymään uudestaan, saa ottaa kunnon kuvan:)

Niin, ne kesäloman lankaostokset

Vuonue puserolangat

Voi kuulkaa, tarjolla oli vaikka mitä ihanuuksia. Ensin ei oikein tiennyt mitä haluaa tarkemmin katsella. Oli tossua, korua ja paljon muuta lankojen lisäksi.

Kun kerran olen sukkalankojen ostolakossa ja yhdessä Suomen parhaista lankakaupoista ja lankaa oli pakko saada, niin jotainhan sieltä oli pakko ostaa. Niinpä sitten ostin puserolangat. Piti ostaa myös sitä lanoliinia sisältävää villanpesuainetta, mutta tietysti unohdin sen kokonaan. Seuraavalla käynnillä sitten tai laitan jo mietittyyn tilaukseen mukaan.

Totta puhuakseni, puserolankojen ostamista alun perin olin ajatellutkin. Mutta kun ei koskaan voi tietää osaako sitä pysyä suunnitelmissaan tuollaisessa paikassa.

Vuonue langat (2)

Puserolankojen lisäksi ihailin taas kerran Wilhelmiä, sitä luonnon väristä ruskeaa. Siinä on sen tencelin vuoksi niin ihana kiilto, että oitis heräsi ajatus neuloa siitä joskus huivi. Tulisi niiin kaunis, ettei mitään rajaa. Tämä idea menee kyllä toteutettavien listalle ihan kärkeen. Siis heti sukkien jälkeen.

Ja myös Pentti olisi aika ihana lanka puseroihin, vaikka sukkalangaksi se kai paremmin mielletään. Menee sekin vielä joskus johonkin puseroon kokeiltavaksi. Sukkia olen neulonut nästä molemmista, Pentistä ja Wilhelmistä, ja niin ihanan pehmeitä niistä tulee.

Toki sinne olisi päässyt aukioloaikojen ulkopuolellakin erikseen niin sopimalla, mutta työnsä on heilläkin enkä halunnut sotkea kiireaikana kenenkään aikataulua. Piiaa en nähnyt, oli viemässä lankoja värjärille. Mutta ihana Velma osasi kyllä asiansa ja saimme ammattitaitoista ja hyvää palvelua. Kiitos siitä!

Kirjoneulepuseron kuvaa en tähän laittanut, koska puserosta on kuvia toisella insta tililläni, @villantai. Tuo google kun ei taida tykätä, jos samat kuvat ovat kahdella tilillä. Ihan varma en tuosta ole, mutta en halua tässä kohtaa ottaa pienintäkään riskiä.

Sukat pysyvät ykkösinä

Lopuksi vielä huomautus. Vaikka tässä nyt niin hehkutankin puserolankoja, niin kyllä niitä sukkia on edelleenkin tulossa. Niihin on ideoita vaikka kuinka paljon ja uusia suunnittelen kohta varmaan jo nukkuessakin.

Vanhoja lankoja on aina vaan sen verran jäljellä, ettei ole mitään järkeä jättää niitä käyttämättä. Pikkuhiljaa kuitenkin siirryn enemmän kotimaisiin lankoihin. Niiden kysyntä kasvaa ulkomaita myöten joten on suuri etuoikeus päästä neulomaan luksuslangoista jotka ovat kotimaisia. Suomesta saa usealta eri tuottajalta kotimaista villalankaa, jotka on myös kehrätty ja värjätty Suomessa. Eikä tarvitse etikkaliemissä liottaa ennen käyttöönottoa.

Suomeen on ensi keväänä tulossa myös uusi kehräämö, joka myös pesee villat. Joten aina vaan paremmin on laadukasta kotimaista villaa tarjolla.

Ja vielä lopuksi, tämä EI ole yhteistyöpostaus. Olen maksanut ostokseni itse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *