Kiehkurat-keltaiset pitsisukat

Kahdet pitsisukat on valmiina. Vielä tätä kirjoittaessa arvon mielessäni kummat julkaisen ensimmäiseksi ja lopulta nämä keltaiset pitsisukat voitti:), seuraavalla kerralla sitten toiset.

Kiehkurat-keltaiset pitsisukat

Näissä pitsin mallikerta on taas todella helppo. Itse tein vain varteen pitsin, koska toisiin valmiisiin tein sitten koko sukan pitsiä.

Tämä keltainen on aivan hurmaava keltainen, vähän oranssinen keltainen. Neuloessa  värin huomaa selvemmin kuin jalassa. Keltainen on raikas ja voimakas, ei yhtään neon keltainen eikä tunkkainen.

Lanka on Järbo garnin Mellanraggi, kerä jonka Megamyynnistä taannoin ostin. Ei kovin kierteinen, helpompiakin neulottavia lankoja olen neulonut. Mutta ei paha. Ja ihanan pehmeää, tuli mukavan tuntuiset sukat. Kerässä on 100g, metrejä per 100g on 260m ja puikot oli 2,75mm. Sukat painaa 83g joten hiukan pidemmän varrein olisin taas voinut tehdä.

Näin tein Kiehkurat-keltaiset pitsisukat

Aloitus 54s, resoria 10 krs. Tee vielä 1 krs oikeaa resorin jälkeen ja aloita pitsineule kaavion mukaan. Alkuun tulee siis yhteensä 4krs pelkkää oikeaa, 1krs resorin jälkeen ja 3krs kaaviosta. Näin tuo pitsi ei jää liian lähelle resoria ja asettuu kauniimmin.

Omissa sukissani on pitsiä 5 mallikertaa, yhteen mallikertaan olisi lanka todennäköisesti vielä riittänyt.

Kantapää

Kiehkurat kantapää

Kantalapussa 27s ja 30 krs. Jälleen kerran pariton määrä silmukoita jolloin saat kantalapun molemmista reunoista samanlaiset.

Tee vielä normaalisti kantapohja, siinä silmukkajako 9+9+9.

Kantalapun reunasta nostin 15+1s. Kun olet nostanut kantalapun kummaltakin puolelta nuo silmukat, neulo vielä 5s ja olet kantapään keskellä.

Kiilakavennukset

Kiilakavennukset tein hieman eripaikkaan, nimittäin jalkapohjaan.

Kiehkurat kiilakavennukset jalkapohjassa

Aloita kiilakavennukset jalkapohjassa niin, että kavennat kantapohjan reunimmaisen ja kantalapun reunan ensimmäisen silmukan yhteen niin, että kantalapussa säilyy koko ajan keskimmäiset 9s. Eli vasemmalla puolella ssk ja oikealla puolella 2o yhteen. Kavennukset kallistuu päinvastoin kuin normaalissa kiilakavennuksessa.

Muista myös neuloa ssk päälle suraavalla kerroksella oikea silmukka takareunasta, tulee nätimpi.

Ja nyt on pakko tunnustaa, että kokeilin vasemmalla puolella ssk tilalla kaventaa 2o yhteen takareunoista, mutta eipä tullut hyvä. Oma löysä käsialani näkyy kuvassa hyvin. Joten älä tee niin kuin minä teen, tee niin kuin sanon:)

Itse tein kavennukset joka 3. kerros, mutta voit tehdä ne myös joka toinen kerros.

Kantapää voi ensin näyttää vähän hassun muotoiselta, mutta tämä on paljon käytetty kiilan paikka ja sukka istuu jalkaan hyvin.

Tee kavennuksia niin kauan kunnes työssä on 52s yhteensä eli joka puikolla on 13s.

Terä

Jos teet sädekavennuksen, aloita kavennukset kun sukka on pikkuvarpaan kynnen alapuolella. Omissa sukissani on sädekavennus. Sädekavennuksesta tulee hieman pidempi kuin nauhakavennuksesta.

Jos teet leveän nauhakavennuksen niin jatka neulomista kunnes pikkuvarvas peittyy.

Nauhakavennus

Kavennukset 1. ja 3. puikon lopussa: neulo 11s, tee ssk ja neulo puikon viimeinen silmukka.

Kavennukset 2. ja 4. puikon alussa: neulo 1s, 2o yht. Näin kavennukset tulee aina yhden silmukan päähän reunasta.

Tee kavennuksia joka toinen kerros 4 kertaa, sen jälkeen joka kerros. Vedä lanka viimeisten 6s läpi ja päättele lanka.

Sädekavennus

Kavenna ensin joka puikon lopussa 1s, puikolle jää 12s. Tämä siksi, että sädekavennuksessa täytyy olla joka puikolla parillinen määrä silmukoita.

Neulo vielä 1krs ja aloita kavennukset seuraavasti:

Neulo 4o, 2o yhteen, 4o, 2o yhteen joka puikolla. Puikolle jää 10s. Neulo 4 krs oikeaa.

Neulo 3o, 2o yhteen, 3o, 2o yhteen joka puikolla. Puikolle jää 8s. Neulo 3 krs oikeaa.

Neulo 2o, 2o yhteen, 2o, 2o yhteen joka puikolla. Puikolle jää 6s. Neulo 2 krs oikeaa.

Neulo 1o, 2o yhteen, 1o, 2o yhteen joka puikollla. Puikolle jää 4s. Neulo 1 krs oikeaa.

Neulo koko ajan 2o yhteen kunnes jäljellä on 4s. Vedä lanka näiden silmukoiden läpi.

Kaavio keltaiset pitsisukat

Mallikerta on todella helppo, vain tuo 6 silmukkaa. Kaavioon laitoin 2 mallikertaa, oli muuten niin hassun näköinen ja pienen oloinen kaavio.

Kaaviota luetaan oikealta vasemmalle ja alhaalta ylöspäin. Kun olet neulonut kerroksen 8, aloita kaavio taas uudestaan riviltä 1.

Omiin sukkiini tein tosiaan 5 mallikertaa, varresta voi toki tehdä myös pidemmän tai lyhyemmän.

Kiehkurat-keltaiset pitsisukat

Ja vielä linkki toisiin pitsisukkiin

Täältä löydät toiset pitsisukat:)

 

2 comments on “Kiehkurat-keltaiset pitsisukat

  1. Anna Peltonen

    Kiehukat keltaiset pitsi sukat;kun luodaan 54silmää 13,14,13,14puikollamutta mallikerta on vain 12silmälle ,mitä niillä ylimääräisillä silmillä tehdään.oikeita vai mitä? 12silmällä menee hyvin.Kaupunkilanka Rotvalli tehty keltaiset ja turkoosit.Kiitos.

    Reply
    1. Pirjo Post author

      Hei Anna

      Mallikerta on 6s, olen vain laittanut tuohon kaavioon se mallikerran 2 kertaa. 6 menee tasan siihen 54 silmukkaan.

      Pirjo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *