Kun oli pari vajaata kerää vaaleanpunaista lankaa jäljellä niin olihan niistä tehtävä Juliat-vaaleanpunaiset pitsisukat.
Muutenkin olen taas innolla pienentänyt vanhaa lankavarastoa, tulet näkemään vielä useammat jämälanka sukat. Osa niistä on menossa hyväntekeväisyyteen, todennäköisesti syksyllä taas asunnottomien keräykseen.
Tulossa on taas käsityömessut joten vanhoja lankoja on ihan pakko neuloa alta pois.
Osa on kirjoneuletta ja ihan taas omaan jalkaan tai perheen käyttöön. Miesten sukkia pitäisi tehdä vielä muutamat, niitä ei ole omassa jemmassa tällä hetkellä kuin muutamat. Ja niitäkin pitää tehdä vielä muutama eri koko.
Julioista tein paksummat, lankana 7 veljestä ja puikot 3,25. Tarkoituksella tein hieman kapeammat joten kuvaus tapahtui omissa jaloissani pikavauhtia ettei sukat venyisi.
Koko on kuitenkin 38 ja sukkien paino on 95g. Koska terässä ei ole kuviota niin terän pituutta on helppo muuttaa.
Jos lisäät yhden nurjan silmukan kuvioiden väliin saat pikkasen isommat sukat eli tulee 4s lisää.
Näin tein Juliat-vaaleanpunaiset pitsisukat
Neulo resoria 10krs kaavion mukaan, neulo sen jälkeen keltainen kerros ja jatka pitsiä kaavion mukaan.
Olen taas merkinnyt kantapään silmukat kaavioon sekä pitsin joka jatkuu vain vähän matkaa jalkapöydässä.
Kantapää
Neulo kantalappua 25s 24krs.
Kantapohjassa silmukkajako 8+9+8.
Poimi kantalapun reunasta 12s + 1s ykkös-ja kakkospuikkojen sekä 3 ja 4 puikkojen välistä.
Jatka pitsiä kaavion mukaan samaan aikaan kiilakavennusten kanssa. Huomioi, että pitsissä ei ole enää reunassa nurjia silmukoita.
Tee kiilakavennuksia joka toinen kerros kunnes työssä on taas 48s tai tarvittaessa tee vielä 1 kiilakavennus jolloin sekä jalkapohjan puolella että jalkapöydän puolella on kummassakin 23s eli yhteensä 46s. Itse tein näin koska sukat menevät kapeaan jalkaan.
Terä ja kärkikavennukset
Neulo terää tarvittava pituus eli kunnes pikkuvarvas on peittynyt.
Tee nauhakavennus seuraavasti.
- 1. ja 3. puikon lopussa, kun puikolla on 3s jäljellä neulo 2o yhteen.
- 2. ja 4. puikkojen alussa, neulo 1o ja tee ssk.
Tee kavennukset ensin joka toinen krs 4 kertaa, sen jälkeen joka kerroksella. Vedä lanka viimeisten silmukoiden läpi ja päättele langat.
Viimeistele kostean pyyhkeen välissä yön yli.
Oletko huomannut, että ohjeessa on virhe? Kuviossa väliriveihin on myöskin merkitty ssk ja 2o yhteen vaikka langankiertoja ei tehdä.
Hei Anne
Kaaviossa o on langankierto, on vain jäänyt merkkien selityksistä pois. Kiitos kun ilmoitit, lisäsin sen kaavion alapuolelle.
Pahoittelut.
Hyvää alkavaa viikkoa
Pirjo
Hei Pirjo!
Ohjeessa on virhe, sillä esim pitsipsuuden kierroksilla 2,4,6 ei voi olla langankiertoa sekä kierroksen alussa että lopussa. Miten nämä välikerrokset olisi tarkoitus neuloa?
Hei Mimme
Nyt oli kyllä paha virhe kaaviossa, kiitos kun ilmoitit. Oli tullut yhdet kavennukset liikaa niihin välikerroksiin. Korjasin kaavion.
Olen tosi pahoillani ja kiitollinen kun ilmoitit.
Hyvää joulua
Pirjo
Moikka!
Tein viimesyksynä Kaarna sukat ohjeellasi ja no oli tosi mainiot. Ne olivat ekat pitsisukat, jotka tein ja ihan silkaa rakkautta! Älysin jossain vaiheessa nostaa edelliset puikolta silmukan, että sain kuvion pyysymään suorassa, ja tämän Julia ohjeen kanssa luulin kompastuvani samaan, mutta onneksi älysin ajoissa, eikä tarvinnut purkaa kuin yksi kierros. Ongelma ei ollutkaan silmukan nosto, vaan se, että kaaviossa todella on virhe, kuten Anne huomauttikin. Kuvion kohta kierroksilla 9-15, ei voi pitää paikkaansa, sillä joka toisella kierroksella (10, 12 ja 14) silmukoista vähenee 2 kavennettaessa, mutta niitä ei missään vaiheessa nostella lisää. Ratkaisin asian tekemällä kyseisen kuvion samoin kuin alempana ja luulen arponeeni oikein sillä olen päässyt sukassa todella vasta tähän kohtaan. 😀
Tulostettuani kuvion paperille, huomasin myös toisen stiblun kaaviossa: pystyrivillä silmukan nro. 13 kohdalta puuttuu kuviosta koko matkalta merkinnät / o(takareunalta).
Mut hei! Tää on ihan huippu tämä sinun sivusto. Neuloosi vaivaa palavasti aina kun tulen tänne pyörimään ja hakemaan uutta inspistä. Tätä tautia olen potenut jossain määrin aina, mutta jostain syystä se lähti ihan lapasesta vuosi takaperin ja neuloin enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Aiemmin sain aikaiseksi yhden villasukan/syksy ja lankakori täyttyikin parittomista sukista, mutta en saanutkaan puikkoja laskettua käsistä. Ja suurin syy oli varmasti nuo Kaarnat, jotka veivät ihan kerta kaikkiaan mennessään. Kiitos!
Hei Riina
Kylläpäs nyt oli huolimattomasti piirretty ja jo kertaalleen korjattukin kaavio. On tainnut ajatus katkeilla pahasti tuota tehdessä ja korjatessa. Vähänkö nyt nolottaa…Mutta kiitos kun ilmoitit, taisin piirtää melkein koko kaavion uusiksi.
Ja ISO KIITOS palautteesta, ihanaa, että olen saanut sinutkin neuloosin valtaan. Aika ihana tauti, eikö totta. Ja Kaarnat ovat kestosuosikki, niin lukijoille kuin itsellekin. Taisivat olla itselläkin ne sukat joista tämä innostus on lähtenyt.
Mukavaa syksyn odotusta
Pirjo