Blogin luetuimmat artikkelit 2020

Blogin luetuimmat artikkelit 2020 eli luetuimmat postaukset edelliseltä vuodelta on hyvä  lukea aina näin uuden vuoden alussa. Tosin seuraan sitä kyllä koko vuoden ja huomaan kyllä mitä ohjetta luetaan eniten.

Blogin luetuimmat artikkelit 2020

Lapaset intialaisella peukalokiilalla

Viime vuoden hitti oli loppuvuodesta julkaistu lapaset intialaisella peukalokiilalla. Se ei ihan ehtinyt kiriä itseään kaikkien aikojen luetuimmaksi, mutta uskon sen nousevan vielä aivan kärjen tuntumaan ellei jopa ihan ykköseksi. Ohje on helppo toteuttaa sekä yksivärisenä että kirjoneuleena. Eikä kiilan neulominen ole edes mitään rakettitiedettä vaan todella helppo tehdä.

Peruslapaset intialaisella peukalokiilalla  ohjeen löydät tästä.

Kaarnat-helpot pitsineulesukat

 

Edelleen on Kaarnat kaikkien aikojen luetuin artikkeli. Itsekin tykkään niistä sukista joten ei ihme, että muutkin tykkää. Kaarnat ohje on julkaistu 2019 helmikuussa.

Kaarnat-helpot pitsineulesukat ohjeen löydät tästä.

 

 

Sydän joulusukat artikkelikuva (2)

 

 

 

Seuraavaksi neulotuin sukka on ollut Sydän joulusukat.

Ohjeen olen tehnyt 2019 jouluksi ja julkaistu marraskuun 2019 lopulla. Sukissa olevan sydämen olen ihan itse piirtänyt. Sama sydän löytyy myös musta-valkoisista pitkistä kirjoneulesukista jotka tein tyttärelle joululahjaksi.

Sydän joulusukat ohjeen löydät tästä

 

 

Kirjoneuleen neulominen on edelleenkin kaikkien aikojen luetuin juttu. Viime vuonna se keräsi kolmanneksi eniten lukijoita. Syksy kun tulee niin kaikki haluavat neuloa niitä kirjoneulesukkia. Harmitus on ollut monella suuri, kun kirjoneule kiristää eikä sukka menenkään jalkaan. Kun neuletiheys on kodillaan ohjeen kanssa niin tämä nurinpäin neulominen voi olla se juttu, jolla kuvioista saa joustavat ja sukka menee hyvin jalkaan. Alla linkki postaukseen.

Kirjoneuleen neulominen artikkelin löydät tästä

Musta-valkoiset pitkät villasukat (2)

Sitten ovatkin vuorossa juuri nuo mustavalkoiset pitkät kirjoneulesukat.

Tyttären värit ovat jo pitkään olleet musta ja valkoinen josta syystä nämä värit ovat myös sukissa. Tosin lempivärit varmaan muuttuvat ja lisääntyvät ajan saatossa, mutta tämä kombohan on aina muodissa. Sukat voi tietysti toteuttaa omilla väreillä  tai useammalla värillä, ihan oman mieltymyksen mukaan.

Mustavalkoiset pitkät kirjoneulesukat ohjeen löydät tästä.

Kiehkurat-keltaiset pitsisukat

Ja viides luetuin on keltaiset pitsisukat. Tosin tämän alta löytyy kahdet keltaiset pitsisukat.

Keltainen on ollut muotiväri viime vuonna joten siitä syystä on sillä värillä varmaankin ollut eniten hakuja. Samalla haulla saa kaksi vaihtoehtoa pitsisukkiin ja molemmissa on oma suunnittelu vahvasti mukana. Kiehkurat ohje niin helppo, että taittuu aloittelijaltakin helposti.

Mandariinit lähtivät suoraan lapsenlapsen jalkaan, hän varasi ne heti kuvan nähtyään.

 

Mandariinit

Kiehkurat-keltaiset pitsisukat ohjeen löydät tästä.

Mandariinit-keltaiset pitsisukat ohjeen löydät täästä

 

 

 

Kategorioidenkin mukaan haetaan ohjeita ja naisten sukat on se luetuin kategoria. Kun ei tiedä mitä haluaisi neuloa tai millaisia ohjeita blogista naisille löytyy niin helpoin tie aloittaa on käydä katsomassa nuo kategoriat.

Pitkät kirjoneulesukat syksystä 2019 ovat seuraavaksi luetuimmat.

Pitkät kirjoneulesukat 2 (2)

Pitkiä sukkia neulotaan edelleen paljon. Näissäkin on paksumpi lanka ja näin taitaa useimmissa muissakin olla. Isommilla puikoilla ja paksummalla langalla kun saa nopeasti valmista.

Pitkät kirjoneulesukat ohjeen löydät tästä.

 

Lilat pitsisukat

Tosin viimeisenä listalla on lilat pitsisukat jotka nekin tein paksummalla langalla. Näissä pitsi on omaa suunnittelua ja nämä ovat todella helpot neuloa.

 

Lilat pitsisukat ohjeen löydät tästä

Yhteenveto

Paljon olette viime vuonna käyneet sukkien ohjeita katselemassa. Kiitos siitä:)

Tykkään neuloa ja tuo suunnittelu on aina vaan kiinnostavampaa mitä enemmän siitä oppii. Myös muiden ohjeilla neulominen opettaa paljon, sen huomasin tuon huivin neulomisessa.

Tätä kirjoittaessa on ihan ensimmäiset villahousut (tai siis villaiset shortsit) puikoilla joihin seuraavaksi pääsen neulomaan lahkeita. Näitäkin tehdessä on tullut oivallus jos toinenkin joten lämpimien housujen lisäksi saan taas oppia jotain uuttakin.

Ohjeenlukutaitoa pitää vielä harjoitella. Luulen tästäkin olevan myös sinulle hyötyä kun itsekin opin uutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *